Eräs sivistynyt sielu tässä hei

Lukeminen on aina ollut intohimoni. Viime vuonna kirjojen ahmiminen jäi jostain syystä vähemmälle. Oikeastaan tasainen pudotus kuukausilukemistossa alkoi jo yhdeksännen luokan loppusuilla.

Viime vuonna luin kirjoja lähinnä pakon edessä. Tai aina kun kieltenopiskelu sitä vaati. Puulta se ei maistunut, vieläkin siitä siis nautin. Mutta kirjastossa ravaaminen oli satunnaista, jopa harvinaista. Oikeastaan tätä liikettä ei tapahtunut juuri ollenkaan tai se oli huomaamatonta.

En haluaisi syyttää lukio-opiskelua, kun taustatekijöinä hääri ihan muita muodottomia hahmoja. Mutta aina yhteiskunnassa jonkun täytyy kantaa vastuu. Harvoin tuomitun hartiat ovat siihen oikeutettuja.

Kesällä päätin muuttaa asiaa. Tein itselleni listan luettavaa kolmeksi kuukaudeksi.
No, aloite oli hyvä.
Loppujen lopuksi aikaa oli kolme viikkoa.
Listaa oli pienennettävä armottomalla kädellä.
Kolme elokuun viimeistä viikkoa osoittautuivat kuitenkin eräiksi maittavimmiksi ja opettavimmiksi hetkiksi, joita olen kokenut.

Kun ystävät tuttavat tekivät olonsa mukavaksi koulun penkeillä ympäri kaupunkia, satunnaisesti ympäri maata, minä käperryin kaupunginkirjaston kuplatuoliin. Seuranani pinollinen sieltä täältä noukittuja runokokoelmia, erinäisiä filosofisia teoksia sekä novelleja nimen perusteella valittuja.

Elin boheemin harson ympäröimänä. Omiin korviin ainakin kalskahtaa tekosivistyneeltä. Tutustuin antiin, johon aivot eivät aiemmin taipuneet.
Miten tämä tapahtui?
Koska vihdoin minulla oli aikaa.
Oikeasti aikaa.
Eikä tarjolla ollut tekosyitä jättää sitä tekemättä.
Eräänlaista opiskelua, mutta omilla ehdoilla. Maailmaa paperipinon kautta katsova taiteilija sisälläni verrytteli jäseniään. Nivelet rutisivat, mutta kolmannella viikolla fyysinen kunto oli keskivertoa parempi.
Omilla ehdoilla
Tämä sanapari vetoaa minuun eniten.

Jälleen opiskelen. Omat ehdot vain ovat pinon pohjimmaisena.

Visiitti kirjastoon paljasti lukuisia teoksia, jotka haluan ahmia sisälleni.
Mutta koulu ei anna siihen mahdollisuutta.
Jokaista yhtä vapaaehtoista opusta kohden koulu antaa kolme vaihtoehdotonta kovakantista.
Valinnanvaraa ei jää.
Pitää tyytyä sivistämään itseään koulun ehdoilla.
Ja tämä ero on huikea. Omilla ehdoilla, omalla ajalla kirjastossa vietti neljäkin tuntia yhtä kyytiä. Päivä päivältä.
Koulun ehdoilla, ajalla, joka ei tunnu omalta, sivistäminen on väkinäistä. Aivojen täytyy kyetä prosessoimaan vähintään kolmea teosta samaan aikaan. Eikä pelkästään lukemaan. Täytyy tehdä muistiinpanoja, huomioida pienimmätkin yksityiskohdat, mikä lintu laulaa Winstonin ja Julien kohdatessa?


En muista aikaa, jolloin minulla olisi ollut vain yksi kirja kourassa. Aina vähintään kahden sivujen välistä löytyy merkki. Usein tuo merkki vain jää toiseen, joskus myös molempiin. Nämä ovat häpeällisiä tilanteita, mutta niin minä luen.

Vaan enpä lue enää.

Siksi minun täytyy nytkin lopettaa tämä eriskummallinen vuodatus ja siirtyä katolle herrasmiehen elkein kirjoittavan George Orwellin ja hänen vainoharharomaaninsa kera.

Ja kun seuraavan kerran tässä istun, ei tuon opuksen välistä löydy minkäänlaista merkkipylvästä!

12.-13.10


Puolenyön ja yhden rajamailta


Kulutimme juuri kolme varttia huonetoveri Bengalin kanssa pöytälaatikkoni lukon murtamisyrityksiin. Selasimme lukemattomat Youtuben oppitunnit peruslukoista ja opimme tekniikan kynsisaksilla, paperiliittimellä, ja vielä jollain epämääräisellä metallisella esineellä. Lopulta, kiehuvalla itsevarmuudella hyökkäsimme lukon kimppuun.

Nyt sisällä kiehuu turhautumisen vesimassat. Miehistö äyskäröi, mutta laiva uppoaa.
Koko yö luhistui kasaan, koske tuon kirotun avaimen piti kadota.
Eikä itsehillintäni sallinut jättää lukkoa rauhaan.
Osatekijänä myös tieto siitä, että herätys pärähtää laatikossa soimaan yli tuntia varsinaista ylösnousemuksen koittoa aikaisemmin.
Ja torkku joka kolmas minuutti.
Hermot kappaleina jo nyt.

Videossa se näytti niin helpolta.
Ihan varmasti toisimme saman liikesarjan.
Yhä uudelleen.
Lopputuloksena koskematon lukko, vääntyneet kynsisakset sekä muutama teurastettu paperiliitin.

Otsasuonien rauhoittava tykytys lopulta tuuditti uneen ja huolet huomisesta hupenivat.
Nämäkö ovat niitä korvaamattomia hetkiä, joista monet hehkuttivat?
Unohtumattomia tuokioita, joita nostalgisen mielivallan kourissa joskus kaiholla muistelee.
Aivan varmasti.

Loppujen lopuksi aina naurattaa.

Sitä paitsi, ei se kännykkä vinkunut aamutuimaan kuin kaksi kertaa. Tai kahteen kertaan minä heräsin noin kymmeneksi sekunniksi. Siellä se laatikossa tanssahteli yssikseen. Sammunut iPod seuranaan. Ääni tuntui kuuluvan jostain kaukaisuudesta.

Ja kuinka se olisi voinutkaan pilata kyseisen aamun?
Olihan kyseessä kuitenkin alkava International Suit-Up Day
johon me koulun kanssa lahjoitimme aika läjän komeita pukumiehiä ja satunnaisia naisedustajiakin.






                                Bongaa hattu


Kyse on siis keskiviikosta ja sitä edeltävän yön kommelluksista.

Pukupäivä huipentui kahden tutorryhmän fuusioon ja tästä rannalle. Eikä mille tahansa rannalle, vaan lähes aidolle saarelle, jolle matkasimme kymmenen minuutin lautalla. Suolaveden tuoksu nuuskuttimen käytävissä, suolaisen meren tuntu kasvoilla sekä hiuksissa.

Rantagrillailut, toiset tutorryhmät vaivautuvat keilaamaan, me vietämme iltaa rannalla, joka osoittautui kokonaan omaksemme.
Kyllä, meri oli lämmintä.
Kyllä, rakensimme hiekkalinnan.
Kyllä, loikoilin auringon paahteessa ja lähes paloin jälleen.
Kyllä, vietimme laatuaikaa jutustellen ja vitsaillen.
Illan päättyessä meri huuhtoi rantakallioita, tarkkailimme rantavesistöä hohtavan planktonin toivossa.
Ilta viileni vikkelään, mutta tunnelmä säilyi.

Mutta talvihan se lähestyy uskomatonta vauhtia.

Elokuva-arkku avautuu

Kirjanpito


Seison maantien keskikaistalla repaleisessa vaatetuksessa. Paljain jaloin ihan vain siksi kun kengät eivät sopisi kuvaan. Varovainen askel eteenpäin. Epävarma horjahdus taakse. Autot sujahtelevat ohi molemmin puolin. Silmä ei pysy perässä. Silmä pysyy horisontissa. Valovanan vuolas virta soljuu ohitseni. Torvet huutavat pitkään. Henkitorvi vastaa. Ruokatorvi pelästyy.

En kulje repaleisessa vaatetuksessa, tosin paljain jaloin. Kengät hiostavat, eikä aikaa niiden jalkaan ahtamiseen hiljaittain löydy. Reinot sujahtavat kyllä liiankin helposti. Ulkoilma kohtelee niitä kaltoin.

Maantien kapea keskikaista. Autot ovat päiviä, jotka sujahtelevat ohitseni. Nestemäistä valovirtaa, josta ei saa kiinni. Ote ei pidä, en taida kurottaa.

Elokuvia

    Mukava, kodikas viikonloppu. Poistuin kampukselta ainoastaan kaksi kertaa, lauantaiaamuna lounaalle sekä lauantai-iltana viihteelle. Perjantaina sivistin itseäni kahdella laadukkaalla elokuvalla, joista toisen tosin nähneenä. Perinteisessä, jokaperjantaisessa elokuvaillassa katsoimme Pan's Labyritnthin 
Laatufantasiaa Espanjasta. Tai ei täyttä fantasiaa, osittain fantasiaa, suurimmalta osin sotaelokuva sisällissodan kiroista. Komea draama, muutamia silmiä hiveleviä kohtauksia. Vakavalla kädellä ohjattu, loppu hieman lyssähti. Joskin tyttö nyt olikin kieroutunut mieleltään alusta loppuun. 





Kauneutta tihkuva elokuva.

   Samaan syssyyn katsoimme, joskin hieman pienemmällä omalla porukallamme Fargon, loistelias tuotos tämäkin. Ensimmäinen pätkähän kurotti lähes puoleen yöhön. Tämän jälkeen meillä oli pieniä ongelmia banaanileipien kanssa. Niiden piti olla tarjottimella leffaillan loputtua, jotta leffayö voisi alkaa. No, kanadalainen toverini juoksi banaanileipien perään, kesti muutamaa kymmentä minuuttia. Mies palasi tyhjin käsin.
    Aikaa täytyi tuhlata vielä teknistenkin vikojen vuoksi. Tarvitsimme paikallisen tietokoneen paikallista levyä varten. Kaikenlaista. No, viisarit puoli yhden asennossa, silmät sykkyrällä sohvalla löhöten jutustellen viisaita. Tuntui se hyvältä tämäkin. Lopulta leffa itse pääsi alkamaan.



mikä on tuo numero oikeassa alakulmassa hyi.


Petiin meno hieman viivästyi kahden elävän kuvan sekä jälkijutustelujen vuoksi. Viikonlopun viehätys löytyy aamukolmen rupattelutuokiosta oleskeluhuoneessa, tai vielä parempaa, katolla. Ja kun herätyskello soi vain pari tuntia arkea myöhempänä, on vakituinen unirytmi taattu.

Lauantaiaamuna siis kampesin sängystä puoli kymmenen aikoihin, kuuden tunnin horrostila takana, vain todetakseni, ettei Dragon Dance -tiimi kokoonnukaan. Nielin häpeällisen inhon tunteen ja vietin kahdenkeskistä aikaa ystäväni lentopallon kanssa, kun muut vasta laahustivat aamusuihkuunsa.

Lauantaille, miksei koko viikonlopullekin voi nimetä teeman. Teennäinen opiskelu.

ja ne leffat.

Minun täytyy käydä maantiedon esitelmän kimppuun.

Härkää sarvista.

Niskasta kiinni.

Potkuja takamukseen.

Armotta.

Säälittä.

Säälittävä, en käytännössä tehnyt mitään.

Teennäinen opiskelu sointuu koko kuluneen kuukauden käytökseen.

Vielä tästä noustaan, minulla on lyömätön taktiikka huippuarvosanojen saalistamiseksi.

Ennen kuin käytännön toteutus alkaa, voin keskittyä muihin kiintopisteisiin elämän horisontissa.

Lauantain puolenyön elokuva kantoi nimeä Kellopeli Appelsiini. Mahdollinen kirjoitusasu myös ilman välilyöntiä. Lainasin levyn kuvaamataidon opettajalta, joka on myös CAS Creativity-aktiviteettini valvoja.

Mitä luovaa me hänen kanssaan teemme?

Katsomme elokuvia, jotka tavalla tai toisella voidaan luokitella taiteeksi.

Useimmiten suurelle yleisölle tuntemattomia, massavirran välttäjiä.

Kokeilevia, abstraktia, häiritseviä tuotoksia.

Katsomme niitä naposteltavien kera.

Ja keskustelemme kustakin elokuvasta jälkeenpäin tuottoisasti.

Joka torstai.

Ei valittamista.

Kellopeli Appelsiini kuuluu elokuvalistaan, ja sen minä päätin esitellä (niin kunkin meistä täytyy aina esitellä viikon elokuva muulle ryhmälle ennen katsomista).

Ja kutsuin pienen porukan seuraamaan sitä kanssani.

Nerokas

                                                                                                           Loistelias

                                               Kiero

                                                                               Mielivaltainen

                             Koukuttava

Joka tapauksessa, myös tämäkin yö venyi nauhamaisesti kolmeen. Seura tekee kaltaisekseen. En kuitenkaan ole aivan vietävissä, tahdoton narunukke. En ollut viimeinen, joka petiin lähti, jätin huoneeseen keskenään vielä kolme muuta toveria.

Sunnuntai sukelsi toisesta korvasta sisään valuen toiselta puolelta ulos. Toffee Bonoffi -piiraan synfoninen makukonsertto hivelee suuta tosin vieläkin.

Ensi jaksossa kuulemme lihasryhmistä ja aktiivisuuden kiroista ja saloista.

Ja vuoresta, joka Nepalissa seisoo ja odottaa.

Nyt on aika harjoitella repliikkejä.

Yhteys katkaistiin ..

Ravitsemusoppaan sisällysluettelo

Kolmen ruisleipäviipaleen päälle kinkkua tai vastaavaa lihaleikkelettä. Salaattia löytyy aina runsaasti. Raikasta tuoresalaattia, jonka juustosiivut musertavat alleen. Sokerilla huurrutettua kaurapuuroa tai kulhollinen Pirkan ei-niin-terveysvaikutteista mysliä hedelmäpommilla höystettynä. Kaksi lasillista kylmää Valion aistillista maitoa. Hedelmä saatavuuden mukaan. Appelsiini on aamujen suosikki. Ja kaiken tämän ohella pieni, keuhkovaivainen Braun köhii ja yskii kuumeisena. Puolitoista isoa kupillista taikapavuista uutettua tunteiden ja tuoksujen juomaa. Ja pöydälle levitettynä päivän paikallislehti ja hilpeät valituspalstat.

Sydäntä ja sielua raastaa ajatella aikaa, jolloin tämä oli joka aamuinen nautinnon hetkeni. Torstaina tasan viisi viikkoa täyttyy viimeisestä tällaisesta aamustani. Ja eilen täyttyi kuukausi siitä ensimmäisestä aamusta, jolloin tutustutin mahani uudelle kumppanille, LPC:n vakiaamiaiselle. Ensivaikutelma ei ollut vakuuttava, mahani kuiski minulle tämän selän takana, kuinka ei luota tähän lurjukseen ollenkaan. Nyt, kuukauden jälkeen hän todella ymmärtää vihaavansa tätä, mutta kyseessä on tilanne, jossa toisen läsnäoloa täytyy vain kestää.

Mitä mahani siis katsookaan nenänvarttaan pitkin? Leipäyhteisössä ei suosita etnistä vähemmistöä, valkea kommuuni dominoi ja muutama kullanruskea latino mahtuu sekaan. Leivän päälle tarjotaan voita, hilloa ja maapähkinävoita. Missä leikkeleet? No, pekoni on kuivaa kierrätyslihaa. Missä tuoreenraikkaat vihannekset? Banaaneja tarjotaan joka toinen aamu. Omeletit, munakkaat ja munakokkelit on tehty munankorvikkeista. Ketsuppi peittää jauhoisen sivumaun. Maito on lämmintä ja järkyttävä sivumaku jää laahaamaan poskien sisäpinnoille.

Tiedättehän, kun tarjolla on vain vähemmän miellyttäviä vaihtoehtoja, aistit venyvät äärimmäisiin suoritukseen. On valmistettava jotain herkullista tarjolla olevista aineksista.

Kuten,

Corn Flakesit maustamattomalla jugurtilla, muutamalla siirappijuovalla kuorrutettuna. Samoin letut ja räiskäleet samaisella jugurtilla ja siirapilla päällystettynä ovat erityistä mielihyvää. Aamiaisella tarjoillaan myös raikasta appelsiini-, paikoin myös ananasmehua. Vaikka ruisleipää Poronkadun jääkaapin täytteillä ei mistään saakaan, näistäkin leipäsiivuista saa muutamalla tempulla loihdittua herkullisia yllätyksiä. Avainasemassa ovat maapähkinävoi sekä kolmiopaahtimet. Ravitsemustasoa ei tavoiteta samalla tavoin, mutta kyllä maha täyteen kukkuroituu. Sen huomaa portaista, jotka täytyy kiivetä ruokalasta luokkiin välittömästi lautasten tyhjettyä.

Lounas onkin aivan erilainen konsepti. Ruoka on yleisesti katsottuna maittavaa ja ravitsevaa. Mutta lounaalla tarjotaan täydellisyyden kulmakiviä. Äärimmilleen hiottuja luomuksia, maallisen makuelämyksen kirkkaita huippuja. Ruokalan voileivät putkahtelevat joka tunnilla ajatuksiin, tunkeutuvat sinne ja pysyvät, kunnes niitä todella saa käsiinsä.

Ah, täytteitä on kuin buffetravintolassa. Itsemääräämisoikeus. Pinta-alatiheyden rajoja rikotaan. Leipäviipaleelle täytyy ahtaa valtavasti tavaraa. Ja sulkea sitten koko komeus hellästi, mutta varmasti toisella siivulla. Prosessin viimeinen vaihe odottaa kolmiopaahdinten luona.

Ja makumatka nautinnolliseen vajaan kymmenen minuutin uudestisyntymisen elämykseen voi alkaa.

Vaan mitä vielä, koko viikon ruokalistan kiistaton kohokohta. Jälkiruoka, jota lähes koko kommuuni kärsimätömänä odottaa kieli poskella liehuen. Sunnuntain brunssilla on meille tarjolla jotain aivan synnillisen ihanaa.

Tämä hurmiollinen luomus kulkee nimellä

TOFFEE BONOFFI

Tämän sielunmessun minä haluan tuoda omaan kotiini.

Reseptin käsiin saaminen tulee olemaan haastavaa,

mutta minulla on vielä rapiat kaksi kuukautta aikaa.

EI

jos tuon tämän enkeliseremoniallisen reseptin

päädyn vain pilaamaan koko kulinaarisen mestariteoksen.

Tyydyn nauttimaan näistä kahdesta vuodesta tuon piiraanoloisen paratiisin seurassa.

Ottamaan kaiken ilon irti niistä verestävistä sunnuntaiaamun hetkistä.