Puolenyön ja yhden rajamailta
Kulutimme juuri kolme varttia huonetoveri Bengalin kanssa pöytälaatikkoni lukon murtamisyrityksiin. Selasimme lukemattomat Youtuben oppitunnit peruslukoista ja opimme tekniikan kynsisaksilla, paperiliittimellä, ja vielä jollain epämääräisellä metallisella esineellä. Lopulta, kiehuvalla itsevarmuudella hyökkäsimme lukon kimppuun.
Nyt sisällä kiehuu turhautumisen vesimassat. Miehistö äyskäröi, mutta laiva uppoaa.
Koko yö luhistui kasaan, koske tuon kirotun avaimen piti kadota.
Eikä itsehillintäni sallinut jättää lukkoa rauhaan.
Osatekijänä myös tieto siitä, että herätys pärähtää laatikossa soimaan yli tuntia varsinaista ylösnousemuksen koittoa aikaisemmin.
Ja torkku joka kolmas minuutti.
Hermot kappaleina jo nyt.
Videossa se näytti niin helpolta.
Ihan varmasti toisimme saman liikesarjan.
Yhä uudelleen.
Lopputuloksena koskematon lukko, vääntyneet kynsisakset sekä muutama teurastettu paperiliitin.
Otsasuonien rauhoittava tykytys lopulta tuuditti uneen ja huolet huomisesta hupenivat.
Nämäkö ovat niitä korvaamattomia hetkiä, joista monet hehkuttivat?
Unohtumattomia tuokioita, joita nostalgisen mielivallan kourissa joskus kaiholla muistelee.
Aivan varmasti.
Loppujen lopuksi aina naurattaa.
Sitä paitsi, ei se kännykkä vinkunut aamutuimaan kuin kaksi kertaa. Tai kahteen kertaan minä heräsin noin kymmeneksi sekunniksi. Siellä se laatikossa tanssahteli yssikseen. Sammunut iPod seuranaan. Ääni tuntui kuuluvan jostain kaukaisuudesta.
Ja kuinka se olisi voinutkaan pilata kyseisen aamun?
Olihan kyseessä kuitenkin alkava International Suit-Up Day
johon me koulun kanssa lahjoitimme aika läjän komeita pukumiehiä ja satunnaisia naisedustajiakin.
Bongaa hattu
Kyse on siis keskiviikosta ja sitä edeltävän yön kommelluksista.
Pukupäivä huipentui kahden tutorryhmän fuusioon ja tästä rannalle. Eikä mille tahansa rannalle, vaan lähes aidolle saarelle, jolle matkasimme kymmenen minuutin lautalla. Suolaveden tuoksu nuuskuttimen käytävissä, suolaisen meren tuntu kasvoilla sekä hiuksissa.
Rantagrillailut, toiset tutorryhmät vaivautuvat keilaamaan, me vietämme iltaa rannalla, joka osoittautui kokonaan omaksemme.
Kyllä, meri oli lämmintä.
Kyllä, rakensimme hiekkalinnan.
Kyllä, loikoilin auringon paahteessa ja lähes paloin jälleen.
Kyllä, vietimme laatuaikaa jutustellen ja vitsaillen.
Illan päättyessä meri huuhtoi rantakallioita, tarkkailimme rantavesistöä hohtavan planktonin toivossa.
Ilta viileni vikkelään, mutta tunnelmä säilyi.
Mutta talvihan se lähestyy uskomatonta vauhtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti