Lukeminen on aina ollut intohimoni. Viime vuonna kirjojen ahmiminen jäi jostain syystä vähemmälle. Oikeastaan tasainen pudotus kuukausilukemistossa alkoi jo yhdeksännen luokan loppusuilla.
Viime vuonna luin kirjoja lähinnä pakon edessä. Tai aina kun kieltenopiskelu sitä vaati. Puulta se ei maistunut, vieläkin siitä siis nautin. Mutta kirjastossa ravaaminen oli satunnaista, jopa harvinaista. Oikeastaan tätä liikettä ei tapahtunut juuri ollenkaan tai se oli huomaamatonta.
En haluaisi syyttää lukio-opiskelua, kun taustatekijöinä hääri ihan muita muodottomia hahmoja. Mutta aina yhteiskunnassa jonkun täytyy kantaa vastuu. Harvoin tuomitun hartiat ovat siihen oikeutettuja.
Kesällä päätin muuttaa asiaa. Tein itselleni listan luettavaa kolmeksi kuukaudeksi.
No, aloite oli hyvä.
Loppujen lopuksi aikaa oli kolme viikkoa.
Listaa oli pienennettävä armottomalla kädellä.
Kolme elokuun viimeistä viikkoa osoittautuivat kuitenkin eräiksi maittavimmiksi ja opettavimmiksi hetkiksi, joita olen kokenut.
Kun ystävät tuttavat tekivät olonsa mukavaksi koulun penkeillä ympäri kaupunkia, satunnaisesti ympäri maata, minä käperryin kaupunginkirjaston kuplatuoliin. Seuranani pinollinen sieltä täältä noukittuja runokokoelmia, erinäisiä filosofisia teoksia sekä novelleja nimen perusteella valittuja.
Elin boheemin harson ympäröimänä. Omiin korviin ainakin kalskahtaa tekosivistyneeltä. Tutustuin antiin, johon aivot eivät aiemmin taipuneet.
Miten tämä tapahtui?
Koska vihdoin minulla oli aikaa.
Oikeasti aikaa.
Eikä tarjolla ollut tekosyitä jättää sitä tekemättä.
Eräänlaista opiskelua, mutta omilla ehdoilla. Maailmaa paperipinon kautta katsova taiteilija sisälläni verrytteli jäseniään. Nivelet rutisivat, mutta kolmannella viikolla fyysinen kunto oli keskivertoa parempi.
Omilla ehdoilla
Tämä sanapari vetoaa minuun eniten.
Jälleen opiskelen. Omat ehdot vain ovat pinon pohjimmaisena.
Visiitti kirjastoon paljasti lukuisia teoksia, jotka haluan ahmia sisälleni.
Mutta koulu ei anna siihen mahdollisuutta.
Jokaista yhtä vapaaehtoista opusta kohden koulu antaa kolme vaihtoehdotonta kovakantista.
Valinnanvaraa ei jää.
Pitää tyytyä sivistämään itseään koulun ehdoilla.
Ja tämä ero on huikea. Omilla ehdoilla, omalla ajalla kirjastossa vietti neljäkin tuntia yhtä kyytiä. Päivä päivältä.
Koulun ehdoilla, ajalla, joka ei tunnu omalta, sivistäminen on väkinäistä. Aivojen täytyy kyetä prosessoimaan vähintään kolmea teosta samaan aikaan. Eikä pelkästään lukemaan. Täytyy tehdä muistiinpanoja, huomioida pienimmätkin yksityiskohdat, mikä lintu laulaa Winstonin ja Julien kohdatessa?
En muista aikaa, jolloin minulla olisi ollut vain yksi kirja kourassa. Aina vähintään kahden sivujen välistä löytyy merkki. Usein tuo merkki vain jää toiseen, joskus myös molempiin. Nämä ovat häpeällisiä tilanteita, mutta niin minä luen.
Vaan enpä lue enää.
Siksi minun täytyy nytkin lopettaa tämä eriskummallinen vuodatus ja siirtyä katolle herrasmiehen elkein kirjoittavan George Orwellin ja hänen vainoharharomaaninsa kera.
Ja kun seuraavan kerran tässä istun, ei tuon opuksen välistä löydy minkäänlaista merkkipylvästä!
Kyllä, tuo on totta mitä puhuit, että lukio-opiskelu (varsinkin IB) pakottaa kyllä muodostamaan uuden määritelmän "lukemiselle". Kaunokirjallisia teoksia tarkastellaan suurentavan linssin läpi, kappale kappaleelta, lause lauseelta, sana sanalta. Toisaalta hienoa oppia analysoimaan teoksia tarkasti, ja huomata asioita, jotka varmasti olisivat vapaa-ajalla lukiessa vilahtaneet ohi merkkiä jättämättä.
VastaaPoistaOnneksi kuitenkin ainakin meillä Lappeenrannassa, käydään teokset läpi siten, että ennen tarkempaa käsittelyä luetaan teos kokonaan läpi ihan itsekseen, ILMAN KYSYMYKSIÄ (tästä tosin oli aluksi hieman erimielisyyttä englannin open kanssa!). Siten on myös mahdollista lukea ihan vain lukemisen ilosta.
Tuli muuten suuri tarve päästä kirjastoon tän tekstin ansiosta! Huomenna. Jos aika riittää...
Ihmsaivojen valitettavan rajallinen työkapasitetti täyttyy valitettavan paljon koulutyöstä ja muista vapaa-ajan aktiviiteeteista. Niiden täytyy saada myös levätä. Kun muuta työtä ei ole tarjolla, jää lukemiselle aikaa, kapasitettia. Täällä saarella ollesani sen huomasin kun vietin toista päivää lukuunottamatta rentouttavaa löysäilylomaa. Kotona koulupäivien oppituntien tietomäärä, sosiaalisten kontaktien sekä muun kokoustamisen ohella, kasaa aivot täyteen epämääräistä ajatusmassaa jonka jälkeen aikaa ja kapasiteettia jää lähinnä vain sen purkamiselle, tai toiminnalle joka on kasautumisen suhteen neutraalia eli ei kerrytä lisää sitä (valitettavan usein ensimmäinen jää vähemmälle). Minun tapauksessa ainakin.
VastaaPoistaNyt kun on saanut viikon olla rauhassa tuolta kaikelta niin jaksaa taas ehkä vähän paremmin esimerkiksi lukea vapaa-ajalla.