Kolmen ruisleipäviipaleen päälle kinkkua tai vastaavaa lihaleikkelettä. Salaattia löytyy aina runsaasti. Raikasta tuoresalaattia, jonka juustosiivut musertavat alleen. Sokerilla huurrutettua kaurapuuroa tai kulhollinen Pirkan ei-niin-terveysvaikutteista mysliä hedelmäpommilla höystettynä. Kaksi lasillista kylmää Valion aistillista maitoa. Hedelmä saatavuuden mukaan. Appelsiini on aamujen suosikki. Ja kaiken tämän ohella pieni, keuhkovaivainen Braun köhii ja yskii kuumeisena. Puolitoista isoa kupillista taikapavuista uutettua tunteiden ja tuoksujen juomaa. Ja pöydälle levitettynä päivän paikallislehti ja hilpeät valituspalstat.
Sydäntä ja sielua raastaa ajatella aikaa, jolloin tämä oli joka aamuinen nautinnon hetkeni. Torstaina tasan viisi viikkoa täyttyy viimeisestä tällaisesta aamustani. Ja eilen täyttyi kuukausi siitä ensimmäisestä aamusta, jolloin tutustutin mahani uudelle kumppanille, LPC:n vakiaamiaiselle. Ensivaikutelma ei ollut vakuuttava, mahani kuiski minulle tämän selän takana, kuinka ei luota tähän lurjukseen ollenkaan. Nyt, kuukauden jälkeen hän todella ymmärtää vihaavansa tätä, mutta kyseessä on tilanne, jossa toisen läsnäoloa täytyy vain kestää.
Mitä mahani siis katsookaan nenänvarttaan pitkin? Leipäyhteisössä ei suosita etnistä vähemmistöä, valkea kommuuni dominoi ja muutama kullanruskea latino mahtuu sekaan. Leivän päälle tarjotaan voita, hilloa ja maapähkinävoita. Missä leikkeleet? No, pekoni on kuivaa kierrätyslihaa. Missä tuoreenraikkaat vihannekset? Banaaneja tarjotaan joka toinen aamu. Omeletit, munakkaat ja munakokkelit on tehty munankorvikkeista. Ketsuppi peittää jauhoisen sivumaun. Maito on lämmintä ja järkyttävä sivumaku jää laahaamaan poskien sisäpinnoille.
Tiedättehän, kun tarjolla on vain vähemmän miellyttäviä vaihtoehtoja, aistit venyvät äärimmäisiin suoritukseen. On valmistettava jotain herkullista tarjolla olevista aineksista.
Kuten,
Corn Flakesit maustamattomalla jugurtilla, muutamalla siirappijuovalla kuorrutettuna. Samoin letut ja räiskäleet samaisella jugurtilla ja siirapilla päällystettynä ovat erityistä mielihyvää. Aamiaisella tarjoillaan myös raikasta appelsiini-, paikoin myös ananasmehua. Vaikka ruisleipää Poronkadun jääkaapin täytteillä ei mistään saakaan, näistäkin leipäsiivuista saa muutamalla tempulla loihdittua herkullisia yllätyksiä. Avainasemassa ovat maapähkinävoi sekä kolmiopaahtimet. Ravitsemustasoa ei tavoiteta samalla tavoin, mutta kyllä maha täyteen kukkuroituu. Sen huomaa portaista, jotka täytyy kiivetä ruokalasta luokkiin välittömästi lautasten tyhjettyä.
Lounas onkin aivan erilainen konsepti. Ruoka on yleisesti katsottuna maittavaa ja ravitsevaa. Mutta lounaalla tarjotaan täydellisyyden kulmakiviä. Äärimmilleen hiottuja luomuksia, maallisen makuelämyksen kirkkaita huippuja. Ruokalan voileivät putkahtelevat joka tunnilla ajatuksiin, tunkeutuvat sinne ja pysyvät, kunnes niitä todella saa käsiinsä.
Ah, täytteitä on kuin buffetravintolassa. Itsemääräämisoikeus. Pinta-alatiheyden rajoja rikotaan. Leipäviipaleelle täytyy ahtaa valtavasti tavaraa. Ja sulkea sitten koko komeus hellästi, mutta varmasti toisella siivulla. Prosessin viimeinen vaihe odottaa kolmiopaahdinten luona.
Ja makumatka nautinnolliseen vajaan kymmenen minuutin uudestisyntymisen elämykseen voi alkaa.
Vaan mitä vielä, koko viikon ruokalistan kiistaton kohokohta. Jälkiruoka, jota lähes koko kommuuni kärsimätömänä odottaa kieli poskella liehuen. Sunnuntain brunssilla on meille tarjolla jotain aivan synnillisen ihanaa.
Tämä hurmiollinen luomus kulkee nimellä
TOFFEE BONOFFI
Tämän sielunmessun minä haluan tuoda omaan kotiini.
Reseptin käsiin saaminen tulee olemaan haastavaa,
mutta minulla on vielä rapiat kaksi kuukautta aikaa.
EI
jos tuon tämän enkeliseremoniallisen reseptin
päädyn vain pilaamaan koko kulinaarisen mestariteoksen.
Tyydyn nauttimaan näistä kahdesta vuodesta tuon piiraanoloisen paratiisin seurassa.
Ottamaan kaiken ilon irti niistä verestävistä sunnuntaiaamun hetkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti