Maisemareittejä

Kirjoitan tätä bussissa. Viimeistelen tekstin koneella. Omassa huoneessa. Omassa nurkassa. Omassa sängyssä. Olenko jo maininnut paratiisista, joka huoneessa vallitsee. Erityisesti, kun oven avaa ja astuu sisään. Painostavan kostea kuumus vaihtuu ilman varoitusta ihanan viileäksi syleilyksi.

Rakastan näitä huoneita.
Rakastan ilmastointia.

Muuten valutan hikeä jatkuvasti. Olen vesiputous. Hattu on tyyliseikka, mutta pahentaa tilannetta. Ilman pesua voin vain kuvitella hajun talviaikaan. Odottakaapa vain.

Linja-autossa todella on tunnelmaa. Asuntolat 1 ja 3 saivat mahdollisuuden retkelle keskustaan. Lähinnä teimme rauhallisen läpiajon pilvenpiirtäjäviidakossa. Veitsi jäi pöytälaatikkoon. Tunnelma, joka kaupungista välittyi ikkunaruudun läpi, oli uskomaton. Odotankin hetkeä, joilloin saan kokea sen fyysisesti. Olla keskustassa. Kaiken keskellä. Silti huomaamattomana tarkkailijana.

Retken päätarkoitus on esitellä meille HK:n (kenties ainoa, en tiedä, en tarkistanut keneltäkään) näköalahuippu. Ylös kiivettiin ahtaassa vaunussa neljänkymmenenviiden asteen kulmassa. Vaunu ei tietenkään vienyt meitä vielä aivan perille asti. Huipulle päästäkseen täytyi vielä ohittaa spiraalinomaiset liukuportaat. Ja tämän vannon, en todellakaan ole todistanut missään aikaisemmin yhtä korkeita liukuportaita! Jatkuvana virtana, tarkoitan. Näkymä ylhäältä katsoen oli komea, erikoinen.

Täällä en ole vielä kokenut viileää tuulta. Jos nyt olen huomannut tuulta ollenkaan. Niinpä..

Astuin ovista näköalatasanteelle ja vastaan hyökkäsi vanha tuttavuus Suomesta. Vanha, ihana tuttavuus. Loikkasi syliini ja hyväili kasvojani.

Tuuli, viileä tuuli.

Missä oletkaan ollut?

Vastaan tuli muutakin. 

Se hyökkäsi huomattavasti lujempaa. 

Iski palleaan. 

Painuin kaksinkerroin ja se iski kyynärpäällä selkään.

Tiedän tuon vieraan nimen.

Maisema

Todella isolla alkukirjaimella

On myöhä. Motiivini tälle kummalliselle valvomiselle ovat epäselvät. Yritin tehdä listaa mielessäni. Epäonnistuin. Tänä iltana minua valvottivat sadat ja kenties tuhannet jollei jopa miljoonat kuvat naamaraamatussa. Ja tetenkin tämä teksti. Teen tämän teitä varten. Joten

lukekaa nyt edes !!!

Ai niin

Tänään oli pyykkipäivä.

Koskin pesukoneeseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Enkä edes häpeä.

Tosin minulla oli mukavia apureita.

Mutta sain puhtaita, ja värinsä säilyttäneitä vaatteita.

Ajatukseni ovat todella sekaisin. En oikein osaa kirjoittaa tällaista päiväkirjatyyppistätekstiä. Ja toisaalta on vaikea pukea tämänhetkisiä fiiliksiä mihinkään symboliseen asuun.

Ehkä parin viikon päästä, pölyn laskeuduttua, sisällytettyäni rutiinit, tiedän mistä ja millä tavalla kirjoittaa.

Siihen asti, sekavaa sanahelinää !