Kuka välittää läksyistä, kun voi päivittää blogia?
Ei virallisia läksyjä. Epävirallisia tehtäviä.
Kyllä minä opiskelun aloitan, kun siltä tuntuu.
Eli kun täytyy.
Antakoot kuvien kertoa tarinansa tällä päivityksellä.
Vaikea itse asiassa puhua päivityksestä, sillä nämä otokset ovat jo viikon (lähes) myöhässä.
Torstaina lähdimme yhdessä pienimuotoiselle leirille, jonka tarkoituksena (kuten kaikkien samanlaisten leirien) oli lähentää meitä entisestään ja antaa mahdollisuus tutustua toisenlaiseen Hong Kongiin. Siihen pilvenpiirtäjävapaaseen ympäristöön.
Oman tutoropettajani koira, Donny. Vekkuli kaveri
Lähikuvassa espanjalainen ystävä, saman kerroksen väkeä. Guillermosta todella paljastuu joka päivä uusia puolia. Kuten tänään YKta edustavan naisen luennolla.
Hattupäinen mies, Lee Meksikosta sekä hänen hiuksensa, kämppis
Jälleen eräs tuokiokuva maanisesta italialaisesta sekä hänen japaninsekaisesta uusiseelantilaisesta potentiaalisesta tyttöystävästään (Nina)
Leikkejä leirialueen luonnonkauniissa pihamaastossa.
Kuka ripareita koulunnut konkari tunnistaa leikin ??
Vihje
tuolta he tulevat pon ...
Vangittu hetki leirin toiselta tarkoitusperältä. Kaksi reittivalintaa, olen tietenkin kovien jätkien joukossa. Hieman häntäpäässä vain. Mutta kilpikonna voittaa aina.
Määränpää häämöttää huipulla tunsin itseni niin pieneksi
niiin
pieneksi
Tämä retki on piirtynyt silmien taakse.
Onneksi ensi syksynä pääsee virkistämään muistia taas.
Seuraavaksi objektiivin tallentamia ilon ja naurunpyrskähdysten hetkiä ykkösten ihkaensimmäisestä ICEstä (kansainvälinen kulttuuri-iltama) !!! Stay tuned
1.osa - ruokailu, kansallisasujen kirjoa TUNNISTA KANSALLISUUS - LUVASSA PALKINTO
Huomatkaa maaninen italialainen ja hänen kenraalimainen poseeraus lähes jokaisessa kuvassa
Buddy, eli henkilökohtainen kakkosvuotinen kumppani tutorryhmästä, jonka velvollisuus on olla aina paikalla, kun minulla on huolia.
Minulla tällaisia buddyja on kaksi. Tässä toinen.
HUONE 303 !!!
three - o - three FUCK FREE WORLD
Skandinavia hyvin edustettuna (kakkosvuotisia)
2.osa - Ruokailun jälkeen luvassa oli uskomaton AIVAN USKOMATON (maailmassa ei ole tarpeeksi suurta kirjasinta kuvaamaan sitä) show meille ykkösille. Täydellinen spektaakkeli. Minuun upposi. Ei edes ehtinyt osua.
Pääosassa OPETTAJAT (kaksi heistä ainakin, vasemmanpuolinen opettaa kieliä, toisesta en tiedä. Hulvattomia olivat)
t a n s s i a
h e o s a a v a t
Luvassa Dragon Dancea, kuulostaa suomennettuna tyhmältä.
Todella vaikuttavaa, tämä on minun virallinen CAS-ACTIVITY- osuuteni.
Pala aasialaista kulttuuria !
Ja seuraavaksi Lion Dancea, sama syy alkuperäiseen nimeen kuin aiemminkin. Vaikuttava esitys tämäkin, erittäin.
Näin siis tällä kertaa!
Toivottavasti nautitte matkasta viime viikon tärkeimpiin hetkiini.
Olemme nyt laskeutuneet, kapteeninne toivottaa teille oikein hyvää jatkoa.
Toivottavasti valitsette yhtiömme jatkossakin.
Lukemisiin!











Vaikken "konkariksi" itseäni voi (ainakaan vielä) kutsua, niin osaan sanoa, että PONILEIKKI kansainvälisessä muodossaan tuossa taitaa olla meneillään! Kiva oli lukea/katsoa läpi tämä blogipäivitys, ja muutenkin mielenkiintoisesti kirjoittelet täällä, yhden blogitekstin lukemisen mittainen tauko koulutyön lomassa on monesti paikallaan!
VastaaPoista"Riding round with a little white pony.." Kyllä vain :) Kiitän tästä kommentista, käyttäisin valokuvia enemmänkin, jos tietäisin enemmän lähteitä. Suosin tätä kuvatusmenetelmää enemmän tässä blogissa enemmän, tekee osiltaan mielenkiintoisemman kokonaisuuden.
VastaaPoistaOon iloinen, että tuottaa hymyä ja helpotusta myös sinne 8000 kilometrin päähän ! Stay tuned !