Mielialapäivitys

Yöllisiä ..

Kahden täyden päivän jälkeen olo on helpottunut. Eilisestä on melko sekavia muistikuvia. Lentokentällä söin elämäni ensimmäisen aidon Aasialaisen nuudeliannoksen (lisukkeilla). Ja tietenkin, koska olen vielä niin kokematon, jätin pienen reppuni ravintolaan.

Repun olin ottanut Helsingissä suuremman laukun painoa pienentääkseni. Tungin pikkureppuun sadeasun, muutaman paidankin (jos oikein muistan) kaksi lempikirjaani  ja Numero 23:n . Lentokentälle soitettiin, ja reppua ei kuulemma ole löytynyt. En haluaisi sisäistää koko asiaa, Hotakaisen uusin, sekä Ben Eltonin Blind Faith (aivan uskomatonta luettavaa) ovat kadonneet käsistäni. Samoin yksi lempielokuvistani, Jim Carreyn ainoa nonkoominen mestariteos. Surettaa.

Ai niin, mainitsemisen arvoista on myös, että kolmen kuukauden astmalääkkeet olivat tuossa repussa.

En todellakaan halua sisäistää sitä, mutta samaan aikaan ruoskin itseäni.

Näitä uusia nimiä tuntuu olevan miljoona. Muistamani nimet on laskettavissa kahden käden sormilla. Säälittävää.

Koulu ja koulun ympäristö ovat uskomattomia. Rakastan ruokalaa, aivan mahtava paikka kaikenlaisille kokoontumisille. Rakastan asuntolaani (Block 3, where all the cool guys live). Meillä oli tänään pienimuotoiset asuntolakekkerit, kokoonnuttiin koko kolmosasunnon voimin yhteishuoneeseen, syötiin, juotiin ja leikittiin. (Hauska juttu on, että täällä vallitsevat ihan samat tutustumisleikit kuin Suomessakin ollaan leikitty vuosien mittaan.)

Olen nyt myös virallisesti tämän vuoden Block 3:n vaahtokarkkikuningas. Leikki nimeltään Fluffy Bunny. Jokaisesta tutorryhmästä täytyi olla yksi edustaja (minä tietenkin meidän ryhmästä) ja pelin ideana oli laittaa vaahtokarkki suuhun ja kyetä sanomaan fluffy bunny. Ja joka kierroksella suuhun pistettiin aina yksi vaahtokarkki lisää. Aivan älytön, ällöttävä, epäkorrekti, mutta hulvaton leikki. Nautin joka hetkestä, suussani oli 14 sulanutta vaahtokarkkia. Voittajan on helppo hymyillä, joskaan en ole varma, pitäisikö tästä olla ylpeä.

Kokoonnuimme tutorryhmän kanssa tänään ensimmäistä kertaa. Se on siis ryhmä, joka koostuu saman asuntolan oppilaista (puolet kakkosvuotisia, puolet ykkösiä) ja yksi opettaja. Kokoonnuimme kyseisen opettajan huoneessa, asuntolan alakerroksessa. Todella mukava hetki, todella mukava naishenkilö (ja hän on muuten lesbo. Todella mukava naisystävä hänellä. Ja kaksi koiraa.) Oli verrattain outoa kokea tällaista ensimmäistä kertaa, suomalaisena. Mutta todella, todella hienoa!

Kakkoset olivat järjestäneet meille diskon. Koulurakennuksen yhteistilaan. Pieni, todella pieni huone, johon lähes kaikki (en pitänyt lukua) oppilaat ahtautuivat. Osa suosiolla vetäytyi parvekkeelle. Pieni huone, jossa jostain syystä ilmastointi ei toiminutkaan. En voi väittää, etteikö olisi ollut kuuma. En varmaan totu tähän kosteuteen koskaan. Paidat ovat aina märkiä ja tuntuu, että pykkituvalla saisi käydä harva se minuutti.

Minulla kävi tuuri, koko koulun isoimpia huoneita, ja koska tulin ensimmäisenä ykkösvuotisena huoneeseen, ehdin valita ikkunanurkan. Ja minullahan on vuoristo-/merinäköala. Kelpaa katsella läksyjä tehdessä. Toki tykkäsin kotipihan leikkikentästäkin, ruosteiset keinut ja betoninen hiekkalaatikko. Mutta jollain tavalla meri ja vuoristot miellyttävät silmää enemmän.

Se siitä tältä illalta. Nukkumassa pitäisi jo olla. Maanantaina alkaa Orientation Week, ja se tulee olemaan hektistä. Sanovat, että juuri se parhain ja mieleenpainuvin viikko koko LPC:ssä. Ja tietysti se on asetettu heti alkuun, pois tieltä!

Tarvitsen liittymän. Tarvitsen rahaa. Tarvitsen tavaroita. Tuntuu jotenkin avuttomalta, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi hankkia, mistä pitäisi hankkia, mitä pitäisi tehdä, vaikka koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain.

Ja se pahuksen reppu.